sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Treenejä, kisajännitystä ja teemaviikkoja

Sekä kauhan kovaa matkakuumetta!

Mä en ymmärrä, miksi mulla on koko ajan hirveä hinku ja kiire lähteä lomalle? Ens viikolla lähdetään Helsinkiin pariksi päiväksi katsomaan kisoja ja sitten joulukuussa Dubain luksusristeilylle, mutta ehei - ei riitä! Katselen kylpylälomia, kaupunkilomia ja vaikka mitä koko ajan. Ihan joka päivä jotain. Tuun hulluksi.

Treenit sujuu onneksi hyvin, otin ekan "kevyen" viikon tälle syksylle. Eli ollut muuten 5x kova treeni joka viikko, nyt vain 4x :D Tosin, tein niin että isot liikkeet jätin viimeiseksi, että niiden painot olis pienemmät, mutta loppujen lopuksi jaksoin niillä pienemmillä painoilla tehdä toistoja paljon, paljon enemmän. Kuten eilen 55kg kyykyllä 17 toistoa... Ottaa muuten makeasti reisiin, kun ensin  väsytti jalat ojennuksilla ja koukistuksilla, pitkillä sarjoilla ja kaikki loppuun asti. Ens viikolla käännän sitten toisinpäin ja isot liikkeet taas alkuun.

Sitten, jännittää myöskin melkein joka päivä kisahommat. Tuntuu, että aika vähenee ihan liian nopeasti. Nyt on kohta syyskuukin ohi ja sitten enää loka-joulukuu aikaa ennen ku pitää alkaa ite asiaan! hirveän nopeaa menee, mut hyvä tästä tulee. Oikeat paikat on kehittynyt ja painokin pysyny kohtuu aisoissa. Intoa löytyy myös koko ajan enemmän, joten toisaalta odotan alku vuotta, pääsee itse asiaan ja näkee mitä on tapahtunut! Eniten pelotti että ei kesä tehny liikaa tuhoja, mut voimat ja lihakset on jo palautunut yli dieetin loppuvaiheen. Ja onneksi on asiantuntevaa apua myös tarjolla, nyt Rovaniemeläiset - jos haluatte kropan kuntoon ja treeni-innon kohdalleen niin kannattaa hyödyntää tämä:

http://www.gymeverybody.com/


Ja muuten, kuinka moni onnistui opiskeluviikossa? Mä nimittäin onnistuin! Jopa lauantai-iltana, kun oli lukemista jäljellä, niin aloin vain ahkeran (ehkä hieman hammasta purren) lukemaan naistentautien kirjaa läpi ja tunti tuli täyteen joka päivä. Useana päivänä meni enemmänkin, kun ti ja ke meni tenttiin lukiessa. Sain myös tehtyä yhden koulutyön etukäteen, jopa viikkoa ennen palautusaikaa ja taas yksi pakollinen homma vähemmän. Kivaa! Ensi viikko onkin sitten MAKEUTUSAINEETON VIIKKO ja tässä säännöt:
- ei saa lisätä keinotekoisia makeutusaineita ruokiin
- sokerittomat karkit, limsat ja mehut on kiellettyjä, jos niissä on keinomakeutusaineita
- makeutetut jogurtit, rahkat ym. on myös kaikki kiellettyjä!
Ainoa mikä on sallittu, on purkka ruoan jälkeen. Tämä viikko tulee olemaan tuskaa, mehukeitot ja kaikki jää kaupan hyllylle... Enkä myöskään korvaa mitään tuotteista sokerilla! En sitä karttele erityisesti, mutta en kyllä vaihda sokerilimsoihin ym. tuotteisiin. Ja toivon etteivät muutkaan tälle viikolle osallistuvat :)

6 kommenttia:

  1. Onnistuin myös! :)
    Ja ensi viikosta selviän, sen olen päättänyt.
    -Anne-Maria

    VastaaPoista
  2. Se opiskeluviikko meni mulla höpöksi, mutta tän pitäis kaiken järjen mukaan onnistua kun nuo ei muutenkaan kuulu mun yleisesti käytettyjn ruokien listalle.

    , Nadja

    VastaaPoista
  3. Huppista, kosahti eilen batteryyn mulla :D,. Ei oo hirveästi tarvinnut edes miettiä makeuusaineita vaan eilen ko otin ekan hörpyn niin aattelin, että "hups".

    , N

    VastaaPoista
  4. Nadja! :D jos tämä venyttelyviikko sitten? vai jäikö eilinen välistä? ;)

    VastaaPoista
  5. Venyviikko oli ainoa mikä on pitänyt, sokeritkin söin lahjakkaasti ko synttärini kunniaksi söin aamupalaksi liträn jäätelöä, hups :D. Mää tiiän, oon toivoton...

    , N

    VastaaPoista
  6. Mää luulin jo vastanneeni, mut en kai sit. Venyviikko onkin ainoa onnistunut. Tosin tuo 10 min mene helposti jo töiden ohella ja kun tuli oltua pari päivää koulussa niin pelkästään niskajumin takia piti venytellä.Synttäreideni kunniaksi vedin tälä viikolla aamupalaksi litran jätskiä :D. Mää tiiän, oon toivoton tapaus.

    , N

    VastaaPoista