sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Liikuntapäivitys

Nyt voisin pitkästä aikaa vähän avautua nykyisestä treeniohjelmastani ja siihen liittyvästä muusta liikunnasta. Tai en mä tiedä miten siitä avautua pitäisi, mutta jos nyt kerron vähän mitä teen ja milloin ja miksi.

Dieettiä siis takana semmoinen kuukausi ja viikko ja koko ajan treeniä on painettu kovasti. Kevyttä viikkoa ei varmaan ole tulossa edes koko dieetillä, miinuskaloreilla ollessa ei parane hölläillä! Treenaan siis sen 4 päivää putkeen, koko kropan läpi kerran, paitsi vatsa kolme kertaa. Ensin rinta ja hauis, sitten jalat, kolmanneksi olkapäät ja ojentajat ja viimeisenä selkä ja pohkeet. Vatsatreeni tulee supersarjoina kolmen ekan treenin perään, polttaa polttaa!

Myöskin aerobista on nyt se 20min kolmen treenin jälkeen ja välipäivänä sekä aamuaerobinen että päivälenkki, 30-45min kerrallaan. Syke maltillinen, ei hapota lihaksia mutta lisää kulutusta ja rasvanpolttoa. Aerobista lisätään tarvittaessa ja samoin tietenkin ruokailua vähennetään tarvittaessa. En tiedä mitä ja milloin - mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tarvitsee tehdä! Eli ei mitään valmista suunnitelmaa koko loppudieetin ajaksi, vaan tilanteen mukaan eletään, näin pysytään aikataulussa ja kulutukset ja kalorit saa sumplittua sopivaksi aamupainoa seuraamalla.

Nyt on 6 kierron jakso menossa, ensimmäinen sellainen meni kuukaudessa ja tämä siis yhtä nopsaa. Vuorottelen kahta eri ohjelmaa viikottain, molemmissa on 8-12 liikettä (sis.vatsat) ja 2-3 sarjaa, toistot 8-15 välillä liikkeestä riippuen.

Ja treenipainoista jos jotain;
- ylätaljaa kapealla vastaotteella teen 65kg:lla
- penkissä sarjapainona on n.60kg
- kyykkyä meni viimeksi 90kg:lla ja prässiin laitoin 240kg
- Pohkeita seisten 100+ kg
- Hauiskääntöjä 15kg käsipainoilla
- Smith-pystypunnerrusta 50kg:lla
- Kulmasoutua n.55kg:lla ehkä
- SJMV reilu 80kg
- ojentajia niskan takaa punnertamalla 22kg käsipainolla
- jaaaa.... siinäpä oli aika paljon jo itse asiassa :)

Sarjapainot varmaan tippuvat kun kalorit tippuvat ja dieetti etenee, nyt on vielä saanut lisätä painoja tai toistoja. Myöskin jaksaminen ollut muuten hyvää, mutta treeni venyy joskus ikävästi kun on väsy, stressiä ym. ja hirveän työn takana saada tehtyä. Pari tällaista kertaa ollut jo, mutta kun istuu hetken pidempään ja tsemppaa itsensä täysillä suoritukseen niin sarjat menevät silti hyvin vaikka väliajan voisi käyttää fiksumminkin.

Venyttelyä pitäisi lisätä tietenkin, mutta kyllä mä venyttelen päivittäin vähän jotain. Se säännöllinen pidempi venyttely vain jää helposti. Sarjatauoilla on myös helppo venyttää aina jotain (muuta kuin työskentelevää) kiristävää lihasta vähän pehmeämmäksi. Näistäkin on ollut hyötyä selvästi.

2 kommenttia:

  1. Aika hyvältä kuulostaa! Päivitä toki useemmin, tykkään kovasti sun blogista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kattavasta tekstistä, itse aloittelen operaatio fläsänpoistoa ja tästä oli kyllä paljon apua :) Varsinkin kun aerobiset tökkii pahasti, mutta tollai 20min salitreenin jälkeen se onnistuu hyvin.

    -MissKinkku pakkikselta-

    VastaaPoista