lauantai 16. heinäkuuta 2011

San Francisco

Ke 6.7.2011        San Francisco, päivä 41.

Kolmen tunnin yöunien jälkeen saavuimme Kalifornian nättiin suurkaupunkiin San Franciscoon. Aikaisesta perilletulosta johtuen oli aika viileä keli ja piti hakea hihat päälle rinkasta ennen kuin lähti kaupunkiin. Menimme BART:illa keskustaan, josta ajattelimme kävellä 1,5km matkan hotellille. Aamiaisella piti kuitenkin käydä, kun koneessa ei tarjottu ruokaa eikä kentällä raskinut syödä (hirmu kallista) ja oltiin oltu hereillä jo 5h pelkällä proteiinipatukalla. Kiinalaisesta buffetista sai ison kasan riisiä, kasviksia ja lihoja viidellä eurolla. Hyvä diili. Sitten hotellin etsintään. Kävelimme perille, muttei löydetty. Kartan mukaan oltiin oikeassa kohtaa. Edestakaisin kävelyä ja kartan tutkimista ja kyllä, oltiin oikeassa paikassa. Katsoin osoitetta ja huomasin että kartta heitti väärään päähän katua. Ei se mitään, kilsa takaisin päin ja perillä vihdoin. Jätettiin laukut ja mentiin kaupunkia katselemaan. Kiitos googlemap aamulenkistä. Sai hyvällä omatunnolla syödä 100g jelly bellyjä kun talsi rinkan kans melkein tunnin.

Kaupungissa suunnattiin vähän väärän kaupunginosan kautta keskustaan. Narkkareita, kodittomia ja muuten vain sysimustia ihmisiä kaduilla notkumassa. Yksi huumekauppa bongattu, yksi kadulta pillillä jotain ryystävä bongattu, kodittomia ja tappelua haastavia bongattu. Ens kerralla kierretään tää alue. Päästiin 20min sisään kuitenkin keskustaan ja yritettiin vaihtaa rahaa, mutta mikään pankki ei vaihtanut. Käytiin siis taas automaatilla. Keskustassa ei ollut paljoa näkemistä, joten jatkoimme matkaa Chinatowniin, jossa tutut värit ja elämänmeno toivat hyvät muistot Pekingistä ja Kuala Lumpurista. Taas kiinalaiselle lounaalle ja jälkkäriksi kookos-suklaaleivokset 11kk yhdessäolon kunniaksi. Käveltiin ympäriinsä, päivän aikana yli 10km.

Olo oli hirmu väsynyt ja vähän herkkä fiilis vähien unien, aikaerorasituksen ja matkustamisen vuoksi, mutta hengissä selvittiin silti. Käytiin vielä illalla syömässä vanhanaikaisessa baariraflassa ja otettiin 2€:n talon viinilasilliset lisäksi. Hyvää ja edullista kaikki, ei täällä ole ravintolaruoka kallista kun katsoo minne menee. Mun kalkkunanjalka, lihaperunasose, pavut ja sämpylä maksoi 6,5 dollaria, eli 5€ veroineen. Halvinta herkkua ja lihaa oli ainakin 250g. Slurps. Kaupunki on muuten hirveän tuulinen ja viileä, illalla meinas jäätyä kun ei tajunnut ottaa pitkähihaista mukaan hotellilta kun keli oli lämmennyt hyvin aamusta. Mutta nättiä täällä on kyllä; hienoja vanhanaikaisia taloja ja paljon koristeellisia katuja ja mäkinen maasto. Sievä kaupunki kaikinpuolin. Kiva viettää täälläkin 5 päivää!

To, 8.6.2011        San Francisco, päivä 43.

Kymmenen jälkeen päästiin ylös sängystä ja keitettiin kahvinkeittimellä vettä pikapuuroa varten. Minibaaria ei ollutkaan, joten raejuustot hengailee vesialtaassa yön :D Kahvit talo tarjoaa, joten kupillinen sitä herätti sen verran että onnistuin jopa keittämään sitä vettä. Myös uudet herkkujuomat diet Dr.Pepper ja RootBeer saa mielen piristymään. Mitenköhän niitä ja jelly bellyjä sais kuljetettua Suomeen kunnon läjän..?

Meinattiin mennä rannalle kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja Golden Gaten lähellä oli pieni ranta. Kylläkin tämä päivä oli vähän viileämpi kuin eilen, eikä topilla ja shortseilla pärjännyt yhtään. Neule päälle ja silti paleli! Käytiin kuitenkin kävellen ja osittain bussilla katsastamassa tuo kuuluisin nähtävyys ja nähtiin yksi kaunis kosintakin sillalla. Kuvia tuli otettua paljon, sumuinen keli oli aika jännä ja näkymät olivat hienot. Kylmän tuulen takia käveltiin vain pikkumutka ja lähdettiin takaisin. Käveltiin Union streetillä myös jonkin aikaa ja tämä katu kannattaa käydä katsomassa. Ostettavaa ei ollut köyhille, mutta toinen toistaan söpömpiä rakennuksia oli vieri vieressää. Toisella bussilla löydettiin tiemme myös JapanTowniin ja pikaisen kierroksen jälkeen päätettiin mennä ostamaan kullalle huppari keskustasta.

Hupparia ei löytynyt, mutta one dollar shop kylläkin. Ostin erilaisia hygieniatuotteita, jotain evästä ja puurokupit, kaikki tuotteet 1$ ja ruoat 1,25$. Halpaa ja hyödyllistä löytyi paljon, mm. iso pakka hyviä sheivejä alle eurolla. Sitten viinikaupasta ostamaan reilun kahden euron punkkupullo, voi tätä herkullista elämää, dieetti alkaa sitten elokuussa.

Vielä aamupalan ostot ja vähän kiertelyä ja oli aika suunnistaa hotellille kahville ja viinille. Tarkoitus on mennä illalla samaan raflaan kuin eilen. Kolme kertaa ravintolassa päivää kohti on aika minimi tälle lomalle ollut. Lisäksi välipalajuomat, jokapäiväiset jellybellyt ja muut välipalat, joten aika hyvin 25-35€ päivää kohti riittää. Suomessa saisi vain yhden kunnon ravintolaruoan viinin kanssa. Pitää siis nauttia kokkaamattomuudesta niin kauan kuin sitä kestää :D

Pe 9.7.2011        San Francisco, päivä 44.

Pitkien unien jälkeen keitettiin taas puuro kahvinkeittimen avulla, lisänä oli tällä kertaa tuoreita mansikoita :P Sen jälkeen pakattiin treenikamat ja lämpimät vaatteet päällä lähdettiin kävelemään keskustaan ostoksille. 15min jälkeen tuli kuitenkin kuuma, tällä kertaa keli oli todella lämmin ja tietenkään ei ollut toppia, vaan t-paita ja farkut. Eipä tuo mitään, parempi kuin kylmissään olo. Kullalle löydettiin 28€ huppari iltaa varten ja sitten lounaalle Deliin, josta eväät sai 6,5$ pauna. Kallis sinänsä, mutta kun otti erilaisia lihoja, vähän rehuja ja minimäärän nuudelia niin ison ja täyttävän annoksen sai n. 6€:lla.

Lounaan jälkeen mentiin treenille. Salina toimi Crunch, joka oli monipuolinen ja iso, tykkäsin paljon. Hintaa olisi 25$ kerta, mutta otettiin päivän tutustuminen, kun ollaan kuitenkin tänne SF:oon jäämässä moneksi viikoksi, köh köh. Sitten livistettiin pihalle ihan hyvän treenin jälkeen. Kiire meinas tulla taas, kun kello oli jo puoi viisi ja kuudelta lähtis laiva Alcatraziin. Menimme kävellen 2km matkan ja käytiin välissä päiväruoalla pikaisesti. Sitten satamaa katseleen hetkeksi ja laivalle!

Laiva The Rockiin lähti kymmenen yli kuudelta, ilta oli jo kylmentynyt ja tuuli oli vielä kylmempi, joten neule vain päälle. Laiva kiersi saaren ympäri samalla kun meille kerrottiin tietoa rakennuksista ja saaren historiasta. Rantautumisen jälkeen kuljimme ohjatusti rakennuksen sisälle, jossa meille annettiin kuulokkeet ja jännittävä 45min audio tour alkoi. Oli hauska kiertää aluetta, kun saarella olleet henkilöt kertoivat mitä missäkin tapahtui ja ketä siellä oli ollut vankeina. Todella jännää, harmitti vain kuin olin niin väsynyt koko ajan. Keli oli myös hirveän kylmä ja laitoin kullan neuleen vielä oman t-paita- neuleyhdistelmän päälle. 20 vaille yhdeksän lähdettiin saarelta pois ja bussilla suunnistettiin syömään illallista. Sama tuttu paikka taas - Tommys Joynt. 6,5$ annos perunamuusia, kalkkunakastiketta ja sämpylä. Vettä ja suolakurkkuja saa ilmaisena niin paljon kuin haluaa. Lisukkeita on myös jos jää nälkä, 2,5$ kaikki, mm. kuppi savupapukastiketta. Tänne tullaan varmasti taas huomenna :)

La 10.7.2011        San Francisco, päivä 45.

Keli oli tänään kylmempi kuin elämä. Tarkoitus oli mennä aamupalapiknikille Golden Gate Parkiin, joten pakkasimme latte-pähkinäpuuron, mansikoita ja juotavaa mukaan ja ajattelimme hakea hedelmiä ja leivät vielä puiston läheltä ostoskadulta. Löysimmekin edullisia mangoja, melonia, aprikoosia ja omenaa, mutta ennen leipien hakua muutimme mieltämme. Keli oli niin jäätävä, että mentiin ravintolaan syömään aamupalat ja istumaan lämpimään hetkeksi.

Päivästä ei kyllä voinut paljoa nauttia, sillä neuleet/huppari päällä paleli silti ihan hirveästi. Puisto oli kaunis, mutta joka paikkaan oli 7$ pääsymaksu, joten jätettiin menemättä. Ei niistä puistoista niin paljoa nauti kylmissään että olis valmis maksamaan 14$ jokaisesta yhteensä. Puuro syötiin jälkkäriksi puiston penkillä ja tunnin kävelyn jälkeen lähdettiin kahville lämpimään. Sitten bussilla takaisin hotellille. Neljästä kuuteen lämmittelimme ja lepäsimme hotellilla ja kun keli vähän selkeni (sumu hälveni ja aurinko tuli esille), menimme vielä lämpimimmissä varusteissa katsomaan Alamo Squaren painted ladiesejä. Reilun tunnin kävely taas ja upeiden talojen ihastelua, jonka jälkeen päätimme viettää kunnon rentoutusillan. Löysimme kaupasta jelly bellyjä (eka kerta täällä!) ja lisäksi ostimme jerkyä ja kuoharipullon.

Illan istuimme kylpyammeessa, söimme hedelmiä, jerkyä ja mansikoita, joimme skumppaa ja pelasimme jelly belly - arvaa mikä karkki - leikkiä. Sen jälkeen netissä uusista matkoista haaveilua ja edullisten lentojen etsimistä, voi että mikä hinku pois suomesta...

Su, 11.7.2011        San Francisco, päivä 46.

Tänään oli tarkoitus testata yhtä kaupungin perinteisimmistä nähtävyyksistä - cable car -kyytiä. 14$ lippu oli aika suolainen, mutta ostimme ne silti, saapahan koko päivän kulkea millä kyydillä haluaa. Ensin lasku California streetiä pitkin rantaan, jossa ferry buildingin sisällä ilmaiselle välipalalle maistiaisten merkissä. Sitten kyyti Chinatowniin, hauskojen kauppojen kiertelyä ja lounastauko. Halutti kovasti myös käydä pier 39 - alueella, jossa on kauppoja, myyntikojuja, paljon ihmisiä ja vähän merileijonia. Otimme taas cable carin ja suuntasimme sinne. Tuo vanha tunnelmallinen california streetiä ajava rata on kyllä hidas, mutta maisemia on kiva katsella ja vaunu itsessään on viehättävämpi kuin muut. Pier 39:iin mentiin vähän perinteisemmällä vaunulla, mutta kuski olikin sitten persoonallisempi ja huuteli koko ajan kaiuttimeen matkustajille hauskoja juttujaan :)

Rannalla oli monta houkutusta ja kirousta. Ekana jelly belly kauppa, dämn! Halvimpia irtojellyjä tähän mennessä, myös muita kuin beanseja; lakuja, marmeladeja ym. ym. Pari pussukkaa lähti mukaan, olkoon tässä yksi ruoka :P Harmi vain että kohta löytyi toinen karkkikauppa, jossa oli erilisia hienoja kermatoffeita alle 8€ kilohinnalla. Sieltäkin lähti pussi mukaan... No, enää pari viikkoa lomaa jäljellä niin olkoon ja menköön! Seiskalta huomasimme että aamun jälkeen ollaan syöty vain vähän välipalaa, muutamia karkkeja ja kevyt kasvis-lihalounas. Eikun ratikkaan ja nokka kohti vanhaa tuttua Tommys Jointia! Lupasin kullalle että sinne mennään tänään, kun on vika ilta täällä. Kasilta saimme vihdoin eväät; 2 isoa lamb shankia, peruna-porkkanaa ja kastike - ihan tajuttoman hyvää!! Lammas oli niin mureaa ja herkullista, että pari isoa könttiä meni ihan ajatuksen voimalla. Sitten tyytyväisenä hotellille, leffaa katsomaan ja ajoissa lepäämään, sillä huomenna on yölento Miamiin. Sitten ei pitäis enää palella tälle reissulle.

Ma 12.7.2011        San Francisco, päivä 47.

Eilen ei leffaa katseltu, mutta tänään kylläkin. Mentiin nimittäin katsomaan Transformers III 3D -versiona läheiseen leffateatteriin. Liput oli about 10€, mukaan pieni jellybellypussi puokkiin ja pullot rootbearia ja dr.pepperiä. Nyt on jenkkiläistytty, enää jättipoppari, limut sokeriversioina ja parin hampurilais-pizzakomboa matkaan ja avot! Leffa oli hyvä, trailereita paljon (hienoja uusia leffoja bongattu) ja ei tullut edes kiire. Leffan jälkeen haettiin kamat hotellilta ja mentiin tuttuun kinkkilään syömään herkkupäiväruoka.

Ruoan jälkeen menimme kahville burger kingiin, jonka ikkunasta bongattiin lukuisia poliiseja. Sitten tuli eristysteipit meidän bart-aseman sisäänkäyntiin ja uutisryhmiä kameroiden kanssa. Jonkinlainen mielenosoitus ilmeisesti, joten kävelimme rinkkojen kanssa seuraavalle pysäkille. Sinne pääsi onneksi ja kerkesimme kentälle paremmin kuin ajoissa (kello oli seiskan pintaan). Nälkä tuli taas nopeaa, kun päivä oli mennyt parilla ruoalla, joten karkkikauppaan kävi tie. Ei sieltä pitänyt mitään ostaa, mutta myyjä tuli sanomaan että jos halutaan maistaa jotain niin saadaan niin tehdä. Siitä alkoi napostelu. En kehdannut ilman ostamista maistella (toisin kuin rakkaani, joka söi jopa vahapulloa vahingossa), joten keräsin samalla pienen pussin jellybellyjä ja jotain tarjouskarkkia. Nämä oli huomiselle, tälle päivälle testattiin vielä vähän erikoisempi bellyrasia. Tämä sisälsi herkkumakujen lisäksi samannäköisiä outoja l. hirveitä karkkeja, kuten räkä, röyhtäisy, koiranruoka ym. Ja ihan oikeasti, maut oikeita ja niin pahoja että esim. röyhtäisyn ja homehtuneen juuston syötin aina kullalle, joka urhoollisesti söi kaiken mitä sille annoin. Itsepä kärsin tästä sitten ja sain haistella koiranmakkaran hajuista henkeä seuraavan tunnin :P

Koneessa (AA) ei tarjottu mitään ruokaa tai juomaa, joten pieni proteiinipatukka suuhun ja yöpuulle. Harmi että jalat kramppaili ihan käsittämättömän paljon ja en nukkunut yli tuntia putkeen. Yhteensä ehkä taas sen 3h. Onneksi Miamissa pääsee nukkumaan rannalle!
















Tuomas

Kaliforniassa kun ollaan niin en varautunut siihen että vaatetta pitää olla ja reilusti! Tuulinen kaupunki eikä parinkympin lämpötila lämmitä yhtään. Ekaa kertaa farkut ja pitkähiainen päälle.  Kaupunki muuten on mukava ja siellä on paljon nähtävää. Näkymä golden gate bridgestä oli hieno ja tuli mieleen heti kaikki leffat missä olen sen nähnyt. Harmi vain että näkymää ei kauaa ihailtu koska oli älyttömän kylmä.
Paljon kierreltiin eri kaupunginosia, tietysti chinatown heti eka päivänä,pääasiassa ruuan takia. Siihen ei vain näytä kyllästyvän. Hauska paikka muutenkin, kannattaa käydä aina chinatownissa, missä kaupungissa niitä ikinä onkin, ihan eri maailma.

Enitein mieleen nähtävyyksistä jäi tietysti The Rock, eli Alcatrazin vankila. MIeletön fiilis tutkia vankilaa opastetun audiotourin avulla. Audiotour oli n.50 min.pitkä, vankien ja vanginvartioiden oikeasti spiikkaama nauhoite joka opasti eri puolille vankilaa. Vankilassa oli lupa myös yöpyä d-osastolla, eli suljetulla, mutta ei me jääty kuitenkaan. =)

Kiinalaisen ruuan lisäksi annan erityismainimman Tommy´s Joint ravintolalle, perinteinen jenkki paikka josta sai huippu ruokaa! Leipiä eri lihalla(Voittaa subit heleposti huononaki päivänä), lammasta muusilla, kalkkunankoipea yms..Neljänä iltana viidestä käytiin tuolla.

4 kommenttia:

  1. söpö pari olette =))

    VastaaPoista
  2. Monet joutuu kärsimään vieroitusoireita loman jälkeen kun ovat erehtyneet juomaan alkoholia, sä vissiin joudut sit dietin tullen ikävöimään jelly beanseja? Mut ehkä ne vois jotenkin sovittaa ja lanseerata uuden idean "kisadietti jelly tyyliin" :D.

    , Nadja
    PS. Täällä kotimaassa tuntee jo syksyn tulon jote varastoikaahan itseenne valoa ja lämpöä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos anonyymille!

    Jelly bellyt tulee olemaan mun suurin ikävöinnin aihe mitä tulee paikallisiin ruokiin/herkkuihin :)
    Pitää ottaa palkkarin hiilarit niistä sitten :D

    VastaaPoista
  4. Mahtavalta kuulostaa ja näyttää tuokin paikka...ja whaaat, Tuomaksellahan on tukka :D Nähdään ens viikolla!-Suvi-

    VastaaPoista