torstai 28. tammikuuta 2010

VASTAUKSIA

Maria:


Tänä vuonna en usko vielä lähteväni, mutta ensi vuonna mahdollisesti! Riippuu millon tulokkaat pääsee kisaamaan, sillä syksyllä en todennäköisemmin pääse kuin keväällä. katsotaan ;)



Colin:

Herkkuja ostan välillä, mutta järkevästi. Leffaan otan pikkupussin karkkia usein ja treenin jälkeen joskus 50-100g irtokarkkeja. En ahmi kerralla paljoa, pienikin määrä riittää herkunnälän viemiseen. Ehkä 1-2krt viikossa syön karkkia (suklaata harvemmin) ja omatekoisia "herkkuja" lähes päivittäin, eli sorbettia, marjavaahtoja, hedelmärahkoja ym.

Dieetillä pidän aika harvoin herkkupäiviä, paino tuntuu putoavan ilmankin. Sitten kun alkaa tökkiä pudotus tai pää ei jaksa, niin voi pitää herkkuhetken, muuten aika harvoin. Jotain pientä sillon tällöin sallin kyllä, esim. tikkarin makeannälkään, tai teen itse jotain sokeritonta hyvää.



Laura:

En laske kaloreita tällä hetkellä, olen syönyt reilun kuukauden ihan fiiliksen mukaan, mutta yläkanttiin että paino nousisi. Aika paljon hiilareita ja proteiinia, mutta harrastan kestävyysliikuntaa kuitenkin päivittäin, niin tarvin niitä jaksaakseni. Proteiinista vain pidän paljon, siksi sitä menee paljon :P Arvelisin että suhde on jotain 30 : 45 : 25 ja rasvaa tulee joskus enemmän (ravintolailta, rasvainen kouluruoka ym.). Joskus hiilareitakin on paljon enemmän, mutta otan ne hyvistä lähteistä (kasviksia menee 1-2kg päivässä). Kaloreita menee 2800-3500 päivässä, kerran laskin raskaan päivän kalorimääräksi 3700kcal (2,5h liikuntaa). Paino nousee 1-1,5kg kuukaudessa tällä lailla :)






compassionateapproach:

Punnerrukset leveällä ja kapealla otteella, vatsarutistuksia ja muita vatsaliikkeitä, selän ojennukset, leuat eri otteilla ja kyykyt apupainolla ass to grass -tekniikalla ainakin olisi käytössä. Askelkyykkyjä myös voi tehdä pitämällä jotain lisäpainoa apuna. Hitaasti tekee ja pidemmät sarjat niin saa työtä enemmän pienemmällä painolla :) Hauiksia saa kivasti treenattua kun tekee eksentrisesti hitaita leukoja ja olkapäät saa varmasti punnerruksissa osansa. Lisäksi erilaisia funktionaalisia liikkeitä löytyy googlella paljon. Toivotaan ettei tule tommoista tilannetta pitkäksi aikaa!



Johanna:

Dieettiä pidän aika harvoin, mutta ideana on vain että kun alkaa housut tai pää ahdistamaan, niin pudotan 1-4kg (kunnes tyytyväinen taas). Vielä ei ole ollut tarvetta kisan jälkeen, mut ens kuussa ajattelin näillä näkymin olla 3 viikkoa dieetillä. Noin lyhyillä ajoilla ei kauheasti lihas pala jos ruokavalio ja liikunta on sopivassa suhteessa. Miinuksia tulee 500-700 päivälle, aerobista lähes päivittäin ja salilla raskasta treeniä 4krt viikossa. Lihashuolto normaalisti, pidemmällä dieetillä tehostetusti. En pidä mättöpäiviä, vaan syön samantyylisesti päivittäin, mutta kuitenkin eri ruokia aina. Kalorilaskuri auttaa, sen otan itsekin taas käyttöön hetkeksi! Sillä saa vajeen oikeaksi ja makrojakauman kuntoon (proteiinia reilusti, hyviä hiilareita ja pehmeitä rasvoja kohtuudella). Kannattaa vilkaista vanhaa blogiani, siellä on dieetistä enemmän :) Ja vaaka sekä mittanauha on hyviä mittareita tietenkin, aluksi paino tippuu nopeamin, sitten vauhti tasaantuu. Muista syödä aina heti palautusruoka treenin jälkeen ja muutenkin säännöllisesti vähän evästä.




Elli:

Tavoitteellisesti todellakin, ohjelmat ja ruokavaliot oli suunniteltu tarkkaan. Fiilis ja kehittyminen oli kuitenkin parhaat mittarit edistymisestä ja tein muutoksia aina sen mukaan. Treeni ei muuttunut juurikaan, ehkä sarjatauot lyheni ja toistoja vähän enemmän että sain keskisykkeen salillakin ylemmäs. Mutta raskasta treeniä silti. Ruokavalio puhdistui, herkut väheni, lisäravinteiden määrä kasvoi ja lohi+omegat tuli päivittäiseen ruokavalioon mukaan. Puuro oli suurin hiilarilähde ja illalla lohi-kasviskomboja eri muodossa. Monipuolisesti kuitenkin kaikkea ja hyvää ruokaa, niin ettei kyllästynyt! Kannattaa tutustua mun vanhan blogin sisältöön (jos et ole vielä), siellä on aika paljon valmistautumisesta juttuja. Tietoa myös pitää etsiä itse, pakkotoisto on siihen hyvä apulainen :) Ja tärkeintä on tehdä itselleen selväksi mitä on valmis tekemään ja noudattaa sitten ohjelmaa. Ei mahdottomuuksia, mutta ei sinne kannata hälläväliä-asenteellakaan mennä! Eli suunnitelma ja edistymisen seuranta on hyviä mittareita sen suhteen, vaatiiko dieetti/treeni jotain muutosta. Paino tippuu sopivasti ja tulokset pysyy hyviä ja olo on hyvä suurimmaksi osaksi aikaa. Eri asia sitten fitness-kisaan mennä, olo ei varmasti ole hyvä loppuajasta ;)



Marissa:

Tuohon on vaikea vastata. Ruoista parasta on hyvä pihvi, erilaiset paahdetut juurekset ja juustot (vuohenjuusto ja sinihomejuusto). Herkuista irtokarkit on suurin intohimo, leivoksista suklaiset juustokakut herkkua. Oikeasti paras herkku, mitä olen syönyt, on tuo mun itsetehty pätkiskakku :D Suunnittelin sen täysin omaan makuun, ja rasvaisemmankin siitä saa jos haluaa, tuo reseptiversio on kevyehkö. Eli sanotaan nyt se!



Inttu:

Kisabikinit maksoivat n.30€ kun ostin kankaan ja tarvikkeet itse ja ompelin ne. Ylimääräistä jäi niin paljon että voisin tehdä vielä ainakin toiset! Hampaiden valkaisu maksoi n.25€ ja niitäkin liuskoja jäi ylimäärin. Ostin vain puolikkaan pakan kun oli valmiiksi vaaleat hampaat. Rusketus maksoi 13€ (itseruskettava) ja solariumin sain sponsoriltani KuntoYkköseltä. Kampaus ja meikit omia, yhden meikkikynän ostin sitä varten. Eli jotain 70-80€ meni tarvikkeisiin ja rusketusaine ja valkaisutuotteet on muutenkin käytössä, eli biksut oli vain ”ylimääräistä”. Matka oli edullinen porukalla ja messuille pääsi ilmaiseksi, sekä tietenkin saamani palkinnot kyllä korvasi kaikki rahalliset menetykset (ja tietenkin työkeikat ym. mitä sain tuon takia!). Eli ei paha kustannus, olis tuon voinu tietenkin kalliimminkin hoitaa. Ai niin, lisäravinteet maksoi tietenkin myös, mutta ne on normaalistikin käytössä. Olishan tuon voinut tehdä isolla rahallakin, mutta ei semmoista löytynyt niin käytin vähän halvempia vaihtoehtoja.



Ja kyllä tuo mies on meillä ekana ollut salilla, mä menin perässä :D Se treenaa enemmänkin oman lajinsa lisäksi, mulla se sali on se ”oma laji”. Kyllähän tuo aikaa vie, mutta ei liikaa. Se on kuitenkin vain sen 4h viikossa mitä aktiivista treeniä tekee, sen verran löytyy aikaa aina! Töitä teen vain viikonloppuisin tai iltaisin, eli koulua ne ei häiritse. Koulu päivällä, treeni perään ja ilta kotona, kylässä ym. Viikonloppunakin on aina vähintään yksi päivä vapaata aikaa. Eli hyvin kerkeää!



Elisa:

En ole ajatellut personal traineriksi ryhtyä, kiinnostava homma varmasti, mutta ei taida aika riittää. Suosittelen kaikille, joilla ruokavalion ja liikunnan suhde on vähän hukassa, että kokeilette kalorilaskuria viikon-kuukauden verran. Siihen syötää kaikki tiedot, niin alkaa pikkuhiljaa oppia minkä verran on sopivasti ruokaa liikuntaan ja tavoitteeseen nähden. Ja vaaka kertoo aina helposti, että mihin suuntaan ollaan menossa.

5 kommenttia:

  1. Hei! Tiedätkö järjestetäänkö fitnessmalli kilpailu ensvuonna? Kun kyseiselle sivulle ei oo tullut tietoa ja vaikka kyselin heiltä asiasta ihan sähköpostitse, en saanut vastausta.

    Kiia

    VastaaPoista
  2. heippa! aitko erikoistua jollekin lääketieteen alalle vai tuleeko susta yleislääkäri? =)

    VastaaPoista
  3. Moikka Sanna! Meinasin myöskin kysellä opiskeluista, opiskelet siis lääkiksessä? :) Onko opiskelu siellä ollut rankkaa - olen lueskellut blogiasi pitkään ja näytät olevan todella aikaansaava ja menevä ihminen, onko treenin ja opiskelun yhteensovittaminen tuottanut ikinä vaikeuksia? Ennen lääkistä, ajattelitko muita aloja, mitkä olivat mielenkiintoisimpia? :)

    -Paula

    VastaaPoista
  4. Kiia:
    mielestäni pitäisi olla ensi vuonnakin, mutta varma en kyllä ole. sivut päivittyy melko hitaasti, varmaan tässä alkuvuonna ilmoittavat onko keväällä hakua.

    Paula ja anonyymi:
    Lääkiksessähän minä, ja oikeastaan tuo oli ainoa kunnon vaihtoehto mulle. Kiinnostaa urheilu, matkustelu ja terveys. Urheilulla en halua elättää itseäni, se on harrastus. Matkustelun haluan myös pitää ihan lomamatkusteluna, en tehdä sitä työkseni. Osittain perhe-elämän takia ja osittain siksi, että matkustaminen tuntuu sitten lomalta kun ei matkusta työkseen :)
    Vähän raskasta on välillä, mutta koulunkin kanssa on vähän kausittaista että kuinka rankkaa. Tentit on menny ihan hyvin ottaen huomioon lukemisen määrän ja luentoaktiivisuuden (tai sen puutteen), mutta harjoittelut on kivoja. Koulussa päivä, iltapäivällä treeni ja illalla kotona omaa aikaa. lomat ulkomailla ja töitä viikonloppuisin että on varaa mennä lomalle. Kyllä siinä aikaa riittää vaikka välillä tekee tiukkaa :)

    VastaaPoista
  5. Lähinnä mietin vielä, jos esim. kokeilisin aluksi kuukauden diettiä, niin mikä jakauma prodella, rasvalla ja hiilarilla on? Tällä hetkellä pyrin p 30%, r 30%, hh 40%, joskus hh vähän enemmän, koska teen aerobista liikuntaa aika paljon keskiteholla. Nostanko p ja r ylemmäs ja tiputan hh? Lähinnä kauhistuttaa, miten aerobiseen treeniin saa sitten potkua.

    VastaaPoista