maanantai 27. helmikuuta 2012

Vastavaikutusta

Nyt ollut pahimmat pudotusvauhdit päällä dieetillä, viimeiseltä kolmelta viikolta paino on lähtenyt sen 700-900g viikossa (lasken alimmista painoista alimpiin muutoksen).

Tämä kierto treeneistä puolestaan on ollut vastavaikutustreeniä superina ja eilen oli suoraan sanoen tuskaa treenit. Vaikka olin syönyt pari hiilariruokaa normaalisti ja edellisen päivänkin täysillä hiilareilla, juonut paljon ja nukkunut kohtuullisesti, niin jokin ihme hajoaminen oli salilla. Oli jalkatreenin vuoro, tein supersarjana aina etu- ja takareisiliikkeen, minkä jälkeen pidin tauon. Lisäksi oli pohkeet ja vatsat treenattavana. Jokaista superparia oli 3 ja liikkeitä kaiken kaikkiaan kymmenen (+vatsat), joten tiesin jo valmiiksi että tässä kestää, vaikka supersarja sinänsä vähentää treeniin käytettävää aikaa. Tai no, niin luulin, mutta kun puhaltelin hämärän rajamailla istuen reiden loitontaja- koneessa viisi minuuttia että pääsin pystyyn taas, niin alkoi tuntua epätoivoiselta.

Oli niiiiin heikko olo! Meni minuutti vähintään että pääsin ylös liikkeen jälkeen, toinen hengittämisen aloittamiseen, kolmas siihen että tajusin missä olin ja neljäs miettien että tajusi mitä on juuri tehnyt. Viidennen minuutin tsemppasin itseni seuraavaan sarjaan ja yritin hengittää taas, kuudes minuutti meni laitteelle siirymiseen, seitsemäs puhalteluun ja sitten uusi sarja: 10 toistoa reiden koukistuksia ja perään 10 toistoa hack-kyykkyä, molemmat loppuun asti. Reilun tunnin päästä olin tehnyt yli puolet treenistä ja olo heikkeni vain. Voimia oli, mutta heikotus oli kova ja tuntui että verensokeri oli miinksilla ja kropassa ei mitään puhtia liikkumiseen. Sain jalat kuitenkin treenattua ja pohkeita tehdessä nappasin palkkarin että pysyin pystyssä edes seisten tehtävän liikkeen ajan.

Kotia päästyäni tajusin että maha hölsky ja oli ihan täynnä vettä. Mikään ei imeytynyt, kaikki mitä olin juonut helpottaakseni oloa ja janoa, jäi mahaan. jokainen liike aiheutti pahaa oloa ja kuvotusta. Söin puuron ja makoilin vartin sängyllä ja sen jälkeen tunnin sohvalla ja tunsin että olo alkoi helpottaa vihdoin. Nyt on sitten jalat ihan hirveän kipeät ja arat, mutta olo jo normaali. Tämmöistä tällä kertaa - ei muuta ku uuden treenin pariin taas ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti