tiistai 1. joulukuuta 2009

Saliremppa ja herkullisia juhlaruokia

Nonniin! KuntoYkkösellä saatiin vihdoin remppa valmiiksi (sunnuntaina) ja pääsin eilen ihastelemaan uusia seiniä! Ja uutta lattiaa/odotustilaa ja vähän uutta järjestystäkin. Ja oli sieltä poistettu yksi varastonurkka, ja tilalle tuli treenitilaa! On viihtyisä ja raikas väri, tila ei ole kauhean iso niin ihan hyvä että seinät on vaaleat. Aloitinkin sitten aika erikoisen treenijakson kun enää on vajaa kolme viikkoa treeniaikaa jäljellä ennen THAIMAAN lomaa! Siitä lisää huomenna :) (treenistä siis, lomasta myöhemmin).





















Viikonloppuna oli kummitätini 70-vuotisjuhlat ja jokainen vierasporukka leipoi kakun lahjaksi. Lauantai olikin aikamoinen herkuttelupäivä. Alkupalaksi oli tehty erilaisia Lapin tapaksia kuohuviinin kera. Pääruoaksi oli peruna-juuresmuusia ja poronkäristystä. Puolukkahillo ja suolakurkut tarjolla myös tietenkin. Juomaksi oli eri punaviinejä. Ruoan jälkeen tuli juustojen vuoro. Niitä oli muutamaa sorttia ja lisäksi pipareita, suolakeksejä, marinoituja viikunoja, manteleita ym. Ja tietenkin portviiniä! Jälkiruoaksi sitten kakkuja ja kahvia.



Ja pitää nyt mainostaa, että tein ihan hirmu hyvän kakun! Suunnittelin sitä pitkään ja tein koevedoksia täytteestä ja pohjasta. Jos ei tuntunut hyvältä tein pienen määrän lisää vähän eri ohjeella :D Eipä tuota tarvinnut muuttaa muuten kun liivatetta lisäsin ja valkuaisvaahdon määrän jaoin tasaisemmin. Kyseessä siis pätkis-juustotäytekakku. Jos tykkää suklaasta, pätkiksestä ja juustokakuista niin tämä on herkku!






Pohja:

- 2dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia

- 2 kananmunaa

- 140g pätkismurua (oikeasti muruiksi, ei paloiksi!)

- 150g rasvaa sulatettuna (käytin 60%:sta)

Sekoita keskenään!

- 4dl vehnäjauhoja

- 2rkl tummaa kaakaojauhetta

- 2tl leivinjauhetta

Sekoita keskenään ja sitten toiseen taikinaan.

Paista 175C ja n.45min.



Täyte 1:

- 150g tuorejuustoa (2% kävi hyvin)

- 2dl vaahtoutuvaa vaniljaa vaahdotettuna

- 5 liivatetta

- 2rkl vahvaa kahvia

- 2tl vanilliinisokeria

- 140g pätkismurua

- 1 keltuainen



Täyte 2:

- 150g tuorejuustoa (2% kävi hyvin)

- 2dl vaahtoutuvaa vaniljaa vaahdotettuna

- 5 liivatetta

- 2rkl vahvaa kahvia

- 1tl vanilliinisokeira

- 150g sulatettua maitosuklaata

- 1 keltuainen



Lisäksi vaahdota 2 valkuaista 10g sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Jaa tämä puoliksi täytteisiin ihan lopuksi.



Ensin paista pohja voidellussa ja vehnäjauhotetussa isossa irtopohjavuoassa. Paiston jälkeen jäähdytä ja leikkaa kahteen osaan, niin että alempi on 2/3 paksuudesta. Jos vuoka ei ole tarpeeksi iso (tämä on iso kakku!) niin tee pienempi määrä pohjaa ja vain puolet täytteistä.



Laita alempi kerros takaisin vuokaan ja kostuta kevyesti makeutetulla maitokahvilla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.



Täyte 1:stä varten vaahdota vanilja ja valkuaisvaahto. Sekoita tuorejuustoon keltuainen, vanilliini ja pätkismuru. Liota liivatteet kahviin ja sekoita tuorejuustoon. Sekoita vaniljavaahto mukaan ja lopuksi puolet valkuaisvaahdosta (varovasti). Kaada irtopohjavuokaan pohjan päälle ja nosta pakkaseen.



Tee kakkostäyte samalla lailla, mutta sulata suklaa tuorejuuston sekaan. Ota kakku pakkasesta, laita välikerros päälle ja kostuta kevyesti samalla makeutetulla maitokahvilla. Kaada kakkostäyte päälle ja siloittele pinta siistiksi. Nosta kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli jos aika sallii. Irrota valmis kakku terävällä veitsellä varovasti irtoreunoista ja siisti reunat halutessa kostutetulla lusikalla. Päälle ja sivuille voi laittaa suklaakoristeita.



Kakku ei ole liian makea, mutta kuitenkin tarpeeksi makea herkkusuille  Itse tein tämän kakun n.23cm vuokaan joka oli liian pieni. Pohjasta jäi ¼ pois ettei välikerros olisi liian paksu (ei pysy kasassa enää niin hyvin). Myös vuoka oli matala joten jatkoimme reunoja muovilla. Eli irtopohjan sisälle vaikka kalvomuovia pari ja pohja sinne vasta. teipin avulla saa pysymään hyvin kasassa ja kakusta saa ison :D



Kuulostaa ehkä vaikealta, mutta ei ole sitä! Näyttävä ja iso kakku, pohjaa ei tarvi vispailla ja täytteetkin saa vain vaahtoja yhdistelemällä valmiiksi.



Huom! Liota liivatteet kiehuvaan kahviin ja puristele niistä kylmät vedet kunnolla pois jotta ne sulaa kokonaan! Sekoita lusikalla huolellisesti ja kato ettei jää paakkuja. Hyviä herkkuhetkiä!

3 kommenttia:

  1. Vau, ihana kakkuresepti! Ja kaunis lopputulos. Täytyykin kokeilla tätä~ Itse en yleensä kakuista perusta, mutta juustokakut ovat nam.

    VastaaPoista
  2. näyttää hienolta :D

    VastaaPoista