torstai 19. toukokuuta 2011

Tankkausfiilikset

Viime lauantaina sai toisen kerran tälle dieetille herkutella mielin määrin, ja niin todellakin tein. En ikinä ole syönyt niin paljoa ruokaa päivän aikana! Paino oli illalla 6kg enemmän kuin aamulla, mutta ekan yön aikana tuosta lähti puolet pois. Sen jälkeen paino on pudonnut kilon päivässä, pois lukien yksi jumipäivä. Kroppa ei toimi ihan täysillä, kun on niin paljon ollut univelkaa ja stressiä tenttien takia :( Mutta uskon vahvasti että nyt pari päivää on helpompia kun tentti ohi ja pääsin takas Rovaniemelle, 4 päivän treenitauko loppuu ja univelkoja pääsee kuittailemaan! Nyt yritän saada viimeisiä nestepöhöjä pois kropasta, kun perjantaina olis tarkoitus ottaa loppukuvat. Jos ei onnistu, niin jää nekin pois, ei tuosta viime kuvasta ole kuitenkaan lähtenyt ku vajaa kilo pois enää :)


Nyt alkaa sitten jännittää kahta kauheammin ensi viikon lähtö! Kaikki alkaa olla valmiina, ESTA-ilmoitukset enää ja lippujen+oppaiden tulostus ja pakkaamiset vain. Alkuviikosta teen ekat suunnitelmat et mitä lähtee mukaan, keskiviikkona ajelen bussilla ouluun ja torstaina on viimeinen tentti. Perjantaina sitten lähtö! Eka kohde on sitten se Peking, josta laitan myös kuvia ja tietoja tänne. Ajattelin aina kaupunkia/maata vaihtaessa päivittää kaikki lomaan liittyvät jutut kerralla näkösälle. Kuvien laittamisesta en osaa sanoa, mutta toivottavasti onnistuu sekin vaivatta tuolla reissun päällä.

Mulla on siis ollu neljän päivän treenitauko, jona aikana olen vain pyöräilly päivittäin 8-20km. Tänään pääsee takas salille vihdoin, kolme kertaa tälle viikolle kuitattiin viime viikolla käymällä neljä kertaa :) Innossani odottelen jo kunnon treeniä, jänskättää vain miten näin vähillä hiilareilla ja ruoilla jaksaa, kun tänään on kevyempi evästys huomista varten. Kohta sen huomaa!

Ja tässä vielä pikavastaus edellisen viestin kysymykselle, miten saada muodokas, selluliititon peppu ;)

1. Pakaralihasten kasvatus - Kyykky, askelkyykky ym. isoilla painoilla, niin että tuntuu!
2. Proteiinipitoista evästä että ne lihakset kasvavat
3. Venyttelyä ja verryttelyä, jotta lihakset ei ole jumissa --> nesteet kiertää, kuona-aineet lähtee ym.
4. paljon vettä, vähän lisäaineita ja teollista moskaruokaa
5. Ihon rasvaaminen, hieronta, harjaaminen kuivaharjalla ja kuivakuppaus silottavat ihoa, muhkuroita ja vähentät lihaskireyksiä, jotka mulla ainakin lisäävät muhkujen näkymistä
6. Aerobista liikuntaa sopivasti, kävelyä, hölkkää, pyöräilyä ym. istuminen aamusta iltaan ei ainakaan kehitä pakaroita eikä nopeuta kuona-aineenvaihduntaa tai rasvan palamista :)
7. Jos vain on liikaa rasvaa, niin laihduttaminen auttaa aina. Joskus alussa näkyy pahemminkin, mutta kyllä se peppu siitä siloittuu ku rasvakerros ohenee!

5 kommenttia:

  1. Sinänsä mielenkiintosta ku tossa oli, että ei lisäaineita ja moskaruokaa ja kuitenkin syöt mm. proteiinipatukoita ja kaikenlaisia sokerittomia karkkeja ja muutenkin käytät makeutusaineita ja lisäravinteita. Niissähän sitä lisäainemoskaa luulis olevan.

    VastaaPoista
  2. Tässä esim. prodepatukan ravintoainesisältö:Fruktoosi-glukoosisiirappi, maitoproteiini, suklaa 20% (sokeri, kaakaomassa, sojalesitiini), sorbitoli-siirappi, hydrolysoitu heraproteiini, soija crisp (soijaproteiini, tapiokatärkkelys, suola), soijaöljy, rasvaton kaakaojauhe 1,8%, vettä, makuaineita, suolaEli ei ole hirveästi lisäainemoskaa. Kannattaa ihan oikeasti ottaa pikkasen selvää asioista ennenkuin julkaisee mitään ajatuksiaan missään.Ja tuolla moskalla luulisin Sannan tarkoitavan valmisruokia yms, jotka sopivat ravintosisältönsä vuoksi lähinnä sikaloihin evääksi.

    VastaaPoista
  3. Joo, proteiinipatukoita menee kyllä melkein joka viikko. ainakin yksi., 50g kappale. Ja sokerittomia pastilleja, hmm, olisko 22g rasiassa 0-3krt viikkoon ja dieetillä just ku ei sokeria huvita syödä. Ei noista niin paljon tule lisäaineita (makeutusainetta en laske mukaan, se ei näytä mun muhkuihin vaikuttavan mitenkään..) kun söin vaikka 1-2x400g valmisruoan päivässä. omalla kokemuksella kirjoitin ja näkyykö selluliittiä?

    VastaaPoista
  4. (turha kommentti poistettu, en jaksa vääntää nyt turhaan kun yritin vain auttaa. Sorry)

    VastaaPoista