maanantai 21. kesäkuuta 2010

Elämäni ennen salikärpäsen puremaa

Aloin treenata salilla tosissani 2,5 vuotta sitten. Siitä ajasta olen 2 vuotta myös syönyt järkevästi. Ensimmäiset puoli vuotta meni miniruoilla ja painoa pudotellessa, kunnes huomasin että tuloksia tuli hyvin. Halusin lisää tuloksia, joten päätin syödä tarpeeksi, ettei ainakaan siitä jää kehittyminen kiinni. Tällöin myös ruokavalio muuttui terveellisemmäksi ja proteiinipainotteisemmaksi. Jotain pieniä muistikuvia ruokavaliostani elämäni varrelta:

yläaste:
- En syönyt aamupalaa
- lounas koululla
- Koulussa / koulun jälkeen karkkia kioskilta
- Kotona hyvää kotiruokaa ja terveelliset ruokatavat aina iltapäivällä ja illalla

lukio:
- aamupalaksi karjalanpiirakka, ed light ja mandariineja lähikaupasta ekan tauon aikana (vähän parannusta!)
- lounas koululla
- Iltaisin kotona (en asunut vanhempieni luona enää) mitä ikinä satuin tekemään, jotain halpaa opiskelijamössöä, hampurilaisia, ym. ei niin hyvälaatuista-
- kesätöissä jäätelö ja suklaa maistuivat, mutta yritin syödä lounaat  vähän terveellisemmin. Ei auttanut
--> paino heitteli 51-62kg välillä aina kaudesta riippuen

yliopisto, ennen treeniä:
- aamupala jos jaksoin, yleensä en
- lounas koulussa, yleensä niukahko
- kotona tein ihan ok ruoan, terveellistä mutta kevyttä
--> energiamäärä jäi vähän niukaksi, pidin painoa 53kg alla ruoan avulla, liikuntaa ei tullut juurikaan.

treenaamisen aloittamisen jälkeen annoskoot ovat kasvaneet varmaan 1,5 kertaiseksi vähintään. Ruokaa tulee useammin ja monipuolisemmin (paitsi nyt kesä mennyt raejuustolla ja puurolla + pilteillä...) ja kasvisten määrä on lisääntynyt paljon. Kroppa voi paremmin nyt kun varmaan koskaan!

Sitten vähän treenistä ja muusta elämästä samanlainen kooste:

yläaste:
- treenasin vaikka mitä lajeja; pesäpalloa, karatea, yleisurheilua aina välillä (heittolajit ja lyhyet spurtit, pituushyppy)
- harrastuksiin meni aikaa paljon, harrastin muutakin kuin liikuntaa (mm.pianon soitto)

lukio:
- koulun ohella tein kouluun liittyviä harrasteita (vapaaehtoistyö, liikunta ym. jotka kuuluivat IB-lukioon)
- liikunnasta thaiboxing oli tärkein ja lähes ainoa, 1-2 treeniä tuli viikkoon. Muuta en juurikaan tehnyt
- kunto pysyi kohtalaisena, mutta silti aika surkeana jos miettii kuinka tuskaa oli hölkätä 2km putkeen. lihaskunto ja voimatasot olivat ja ovat aina olleet hyvät, punnerrukset ym. on sujuneet hyvin aina. Leukoja en ole jaksanut tehdä, mutta ne mitä kouluissa tehtiin niin meni hyvin :D
- Baarissa tuli vietettyä aikaa sinkkuna ollessa, samoin kavereiden kanssa ostoksilla, hengailemassa ym. Illat makasin yleensä kotona melko passiivisesti seurustellessani ja tällöin liikuntakin vähän jäi aina (miehet, huono vaikutus naisiin)

yliopisto ennen kuin aloin treenata:
- Ei liikuntaharrastuksia 1-2v juuri mitään
- Koululle kävely oli laiskaa ja tylsää, matkaa alle 2km
- Pyörällä 5km matka tuntui lenkiltä, myöhmemmin se on menny päivittäin 1-6 kertaa ilman isompia ongelmia.
- illat kotona telkkarin ääressä, ei kavereita tai harrastuksia.
Muutin tuolloin toiselle paikkakuunnalle enkä tuntenut ketään sieltä. Myöskään opiskelupaikka ei ollut mieluinen ja olin siellä vain pakosta, että pääsisin lääkikseen seuraavana vuonna (fysiikkaan en osannut aiemmin, joten luin sitä että olisi mahdollisuus pärjätä pääsykokeissa). Olin kaikinpuolin passiivinen ja laiska, enkä muista suoraan sanoen paljoa tuosta ajasta vaikka siitä on vain 3-5v aikaa! Ruokailut meni terveellisesti kyllä, mutta harrasteita ym. ei ollut ja siten vietin aika yksipuolista elämää.

Mallin töitähän tein kyllä lukioajoista lähtien. ihan niitä lukion alun plussakunnon kuvia en viitsi laittaa näkösälle, mutta sen jälkeen oon ollut aika hoikassa ja pienessä kunnossa, niistä kuvia. Tuntuu hassulta että mun reidet on olleet noin pikkuiset joskus! Ja muutenkin aikalailla naisellisempi kroppaihanne oli silloin, enkä varmaan olisi halunnut edes tällaista vartaloa jos olisi tarjottu. Näin se ihmisen mieli muuttuu ;)

2007:

 2004-6:



1986

3 kommenttia:

  1. Onneksi meillä ihmisillä on kyky oppia ymmärtämään monenmoisia asioita. "Oppia ikä kaikki" pitää todellakin paikkansa.

    Erinomaista kesää Sinulle Sanna niin treenien kuin muunkin elämäsi parissa.

    VastaaPoista
  2. Hei Sanna, olen alkanut seuraamaan blogiasi vasta äskettäin. Kiitos kaikista kirjoituksistasi, arkeasi on kiva seurata - postauksesi ovat elämänmakuisia ja aitoja ja vinkkejä täynnä normiliikkujallekin. Ihan mielenkiinnosta kysyisin että jojoiliko painosi paljonkin lukioaikoina, vai lähinnä laihduit pikkuhiljaa? Olisi kiva kuulla mitä suosittelisit ihannepainoon laihduttaneelle lukijallesi (minä :D) joka haluaisi liikkua enemmän. Miten osata arvioida että syön oikein - en siis lihoisi mutta kroppa saisi silti tarpeeksi ravintoa? Olen ymmärtänyt että jos keho ei saa tarpeeksi ravintoa, lihas ei kasva - ei väliä kuinka proteiinipitoista ja terveellistä ruokaa söisi. En varsinaisesti tosin edes tahdo kovin lihaksikasta kroppaa, mutta olisi kiva saada lisää voimaa, näkyi se sitten päälle päin tai ei. Ilmeisesti lihasten vahvistuminen on kuitenkin yhteydessä myös niiden kasvamiseen ulkonäöllisesti, eli jos syö liian vähän, lihas ei kasva, ja tuskin näin ollen edes vahvistuu...?

    Tästä tuli nyt pitkä kommentti, mutta summa summarum halusin lähinnä kiittää blogistasi, ja tosiaan jos juttuideoita saa jättää, ainakin tuo liikunnan ja ruoan suhteen suunnittelu, jotta pysyisi unelmamitoissaan kiinnostaisi tätä lukijaa :)

    VastaaPoista
  3. Eikö treenaavilla naisilla noin ylipäätään ole taipumus syödä liian vähän? Että hyvä treeni menee ihan hukkaan, kun kroppa ei saa ravintoa. Itsestä välillä tuntuu, et koko ajan saa olla syömässä. Iso aamupala + 2 lämmintä ruokaa (joista toinen voi olla "protskusalaatti"), välipalat, treenin jälkeen palkkari, iltapala. Kyllä siinä saa hampaistakin jo pitää huolta kun happohyökkäys tulee 6-7 x pv.

    VastaaPoista