torstai 3. kesäkuuta 2010

Väliteksti :D

Hei taas! Pieni hetki on vierähtänyt viime päivityksestä, johtuen enimmäkseen reissaamisesta ja hirveästä työmäärästä. Ei paljon kerkeä treeneistä kirjoittaa, hyvä että treenaamaan on jaksanut lähteä. Viime viikonloppu meni Rovaniemellä ja Kemijärvellä, missä kävin vanhempiani tapaamassa ja hoitamassa asioita. Olikin rento viikonloppu, istuskelin hierontatuolissa (videopätkä tulossa jos saan youtuben tunnukset toimimaan vihdoin), saunoin ja leivoin ja söin. Rovaniemellä sitten treenasin joka päivä, kun Kemijärvellä ei oikein voinut.

Tiistaina alkoi myös kesätyö, olen tutkimusapulaisena OYS:ssa. Työnkuva on tutkimusten lukeminen, selvittäminen ja uuden tutkimuksen suunnittelu ja toteutus professorin apuna. Työ on puolipäiväistä ja autokyydin takia menen aina kahdeksaksi ja pääsen kahdeltatoista. Tämän jälkeen menen lounaalle ja sitten pyöräilen kaupunkiin toiseen työhön, joka kestää sitten 6-8h melkein joka päivä. Pitkiä päiviä on ja salille menen kun pääsen lähtemään ajoissa. Yritän tehdäkin urakalla työt, että ei mene taukoihin ja hengailuun aikaa. Työmäärä ei vähene vaikka hitaammin tekisin, eli tehokkuus palkitaan kerrankin :D Toisin kuin monissa muissa opiskelija-kesätöissä…

Treenin kanssa mulla on menossa toiseksi viimeinen kova treeniviikko. Sen jälkeen on kevyempi ja sitten maksimitestausviikko ja sen jälkeen lähdenkin käymään kesälomareissulla! Se tulee tarpeeseen, joka toinen viikonloppu menee vähintään töissä. Tosin yritän tehdä arkipäivät pidempiä tunteja että sais ne viikonloput viettää vapaammin.  Unimäärät on jääneet uskomattoman vähiksi ja siihen nähden olo on ollut virkeä, paitsi tänään. Torkahtelua on vaikea estää. Ihme että treeni on kuitenkin sujunut ihan hyvin, vähän laiskasti välillä, mutta olen saanut tehtyä suunnitelman mukaisesti treenit joka kerta. Soveltanut olen vähän; jos joku paikka on ollut jumissa niin olen suosiolla kirjoittanut sen liikkeen ”jämälistalle” jonka sitten käyn tekemässä viikon jälkeen lyhyemmällä treenillä läpi. Toinen työ on fyysisempää, joten kroppa alkaa laittaa vastaan varmasti jossain vaiheessa jos ei pidä kevyempiä päiviä. Onneksi on kohta kevyt viikko tulossa!

Kuvia ette saa nyt, kun olen työkoneella ;) Kahvitauko korvautui blogipäivityksellä. Eli takaisin töihin ja viimeistään viikonloppuna kuvia ja ehkä videotakin on luvassa! Ensi kuun alussa tulee isompi kilpailu, joka on voimassa lomani ajan! Palkinnot on hyvät ja kerrankin arpa ei ratkaise ihan täysin. Hauskaa päivää kaikille!

3 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä antaa nyt suuri kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta blogista. Nöyrin kiitos siitä, että et ole sortunut kaikenmaailman hölinöihin, vaan kerrot treeneistä ja ruoasta. Olen täysin kyllästynyt blogeihin, joissa aletaan paasaamaan jonkun jutun puolesta sata lasissa (on Jutta G:n diettiä, paleota, superfoodia, luonnonkosmetiikka....aaaargh!) Jatkan edelleen innolla blogisi lukemista etenkin niinä päivinä, kun oma treeni tökkii tai kaipaan jotain uutta ideaa treeniohjelmaan. :) Toki on hauska välillä lukea jostain muistakin elämän jutuista kuten tuosta muotinäytöksestä jne. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, osaisitkohan sä auttaa mua? Eli oon nyt ollu plussakaloreilla jonkun aikaa ja painoa on 56 kg (pituutta 165cm). Paljoa ei ole tullut lihasta, mutta läskiä on, joten haluisin nyt dieata ihan rauhassa vähän pois. Viikkoon ei oo tapahtunut mitään muutosta, vähä hyppii aamupaino 55.2-55.8 kg. Salilla olen käynyt ja kaloreita on tullut joku 1800. Milloinkohan pitäisi tapahtua jotain painonlaskua..:D
    Ja toinen juttu, aina kun olen juonut alkoholia edellisenä päivänä, niin vatsa on ihan litteä,ja sitten parin päivän päästä se on taas isompi. Onko toi siis nestettä pääosin mitä mun vatsassa on kun se tuollain katoaa aina kun on juonut alkoholia? Anteeksi pitkä teksti ja tyhmät kysymykset, sulla on ihan mahtava blogi, jatka samalla lailla:)!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Johannalle tiedoksi ettei tästä ole tulossakaan mitään ihmedieetin ylistysblogia :) Yritän pitää asiat maanläheisinä ja itselleni sopivina, joskus ehkä jotain erikoisempia juttuja, mutta tyyli ei muutu!

    Anonyymille: Viikossa ei ihmeitä tapahdu, pidä tahti rauhallisena ja kokeile muutama viikko näin alkuun. Toki voit tehdä vähän tiukemman ja lyhyemmän, mutta ei sun kyllä painoa tarvis mielestäni pudottaa edes! Jos et viihdy itse kropassasi, niin sitten tietenkin pieni kiristely voi olla hyödyksi, kunhan tunnet olosi hyväksi :) Kalorimäärä on ihan hyvä jos liikut kuitenkin usein ja paino on kuitenkin pudonnut jo hieman(?). Alkoholi kyllä kuivattaa elimistöä ja nestedieetti päivän ajan (juomaa paljon ja harvemmin oikeaa ruokaa) kyllä saa masun littanammaksi hetkellisesti. Johtuu ruoan puutteesta ja nesteiden vähyydestä, kumpikaan ei hyvä vaikka masu pieni oliskin :) Onko maha pömppö vai tuntuuko että itse rasvakerros on pienempi sillon? Nimittäin jos maha turvottaa usein, niin kannattaa katsoa ruokavalio kuntoon, onko siinä jotain mitä sun maha ei kestä?

    VastaaPoista